Verijälki

Loma loppui ja ihanan vapaat ajat koirien kanssa. Ekalla työviikolla Urho vähän reagoikin tylsiin päiviin, parina iltana se palasi pikkupentuaikojen puuhiin ja repi sanomalehtiä, järsi mattoa sun muuta pientä, jos huomiota ei tippunut. Ihmisväen työnaloituskooma ei ainakaan auttanut asiaa.. Onneksi viikonlopulle oli luvassa jotain jännää, me nimittäin päästiin kokeilemaan mejää, eli verijälkeä! Metsästyskoirien jälki/verijälki on mulle täysin tuntematonta aluetta, joten oli tosi mielenkiintoista päästä kuulemaan siitäkin lajista, ja näkemään miten Urho reagoi vereen. Vieno eksyi kerran vahingossa verijäljelle metsässä, ja oli siitä aika kauhuissaan.

vakava

Vakavailmeinen (=väsynyt) miekkonen verijäljen jälkeen.

Päivän aluksi saimme kattavan selostuksen mejästä lajina. Mitä välineitä vaaditaan, miten jäljet tehdään ja niin edelleen. Avoimen luokan kokeessa jäljen mitta on noin 900 metriä sisältäen kaksi 90 asteen kulmaa. Jälki on 12h vanha. Näissä treeneissä jäljet olivat tuoreita, sillä meitä opastettiin myös jäljen tekemiseen käytännössä. Jokaiselle koiralle tehtiin reilun 100 metrin suora jälki ja kahvitauon jälkeen lähdettiin niitä ajamaan.

Urho tiesi selvästi, että jälkihommiin tässä ollaan menossa, nenä oli maassa heti metsän puolelle astuttaessa. Aloituskohtaan oli pirskoteltu verta, ja Urho jäi sitä tutkimaan häntä ylhäällä, taisi vähän kaivaakin maata ja nuuski hyvin tarkkaan. Tässä vaiheessa vain odoteltiin ja katsottiin mitä jannu tuumaa. Hetken haistelun jälkeen se lähti etenemään jälkeä pitkin, mutta reippaus loppuikin siihen :) Urho oli karvat pystyssä häntään asti, ja se meni hyvin hyvin matalana lähes maata pitkin yhden askeleen kerrallaan, ja välillä ei uskaltanut edetä lainkaan. Kun eteen tuli ehkä 5cm korkea ”puunrunko”, Urho päätti sen olevan näissä oloissa on niin järkyttävä este, että hän ei liiku mihinkään. Ei kuitenkaan luovutettu, vaan kouluttaja kulki Urhon vieressä ja kannusti sitä, ja aina kun se laittoi nenän maahan ja liikkui milliäkään, minä kehuin kovasti. Tarkoitus oli kulkea muutama metri koiran takana, mutta Urho selvästi tarvitsi tukea pystyäkseen jatkamaan, joten kuljin ihan sen perässä. Eteneminen oli sellaista, että se jätti takajalat paikoilleen ja lähes ryömi eteenpäin jälkeä nuuskien, kunnes sitten rohkeni siirtää takajalkojakin eteenpäin.

Jossain jäljen puoltaväliä ennen Urhon mitta täyttyi ja se yritti lähteä karkuun. Tätä en sallinut, vaan rauhoittelin vain. Sen jälkeen se huomasi takana merkkien kerääjät ja jäi vähäksi aikaa puhisemaan. Puhisemisen lopetettuaan se tuusaili jotain omiaan, nosti jalkaa jäljen päälle, ja alkoi hommiin. Jännittäminen ja muu unohtui, ja käsissä oli hyvin töitä tekevä nuorimies :) Pieni machoilu ilmeisesti auttoi, ja Urho totesi että eihän tässä mitään kamalaa tapahdukaan. En tiedä mikä oli ratkaiseva juttu, mutta sen jälkeen se ei enää ollut karvat pystyssä, vaan teki ihan rentona hommia ja oikeasti jäljesti hyvin. Itse lähinnä piti keskittyä siihen, että antoi Urhon tehdä töitä rauhassa. Risukkoisessa kohdassa se hukkasi jäljen, mutta teki hienot kaarrokset, etsi jäljen uudestaan ja jatkoi loppuun asti. Jäljen lopussa oli taas ”makuu”, jolta Urho sai ruokapalkan ja lopuksi vielä leikittiin. Urho oli mukavan rento ja iloinen, eli alun jännitys unohtui täysin :) Korkeintaan se oli vähän pettyneen oloinen, kun jälki ei jatkunutkaan mihinkään.

Ihan mahtavaa oli saada kattava katsaus kokeneelta harrastajalta ja päästä kokeilemaan vierasta lajia. Näillä eväillä uskaltaa jatkaakin. Rankkaa se ainakin oli, miekkonen nimittäin nukkui koko päivän jäljestyksen jälkeen :) Täytyy ehdottomasti kokeilla uudestaan, ja miksei tätä voisi testata tyttöjenkin kanssa!

Mainokset

Kolmatta kertaa PK-/PeKo-leirillä

Snautserien PK-/PeKo-leirin aika koitti jälleen, vaikka meinattiinkin jäädä pois ihan omasta kämmäilystä johtuen. Päästiin kuitenkin mukaan jälkiryhmään yhdellä koirakkopaikalla ja yhdellä kuunteluoppilaan paikalla. Onneksi! Koiraksi valikoitui mukaan Urho, koska halusin saada joltain oikeasti osaavalta heti tässä alkuvaiheessa näkemystä meidän tekemiselle. Urho ehti leiriin mennessä tekemään jälkeä viitisen kertaa, eli aika passelisti siihen että jokin aavistus sillä oli hommasta, mutta oli vielä helppoa kääntää kelkan suuntaa. Ilmaisuahan oli harjoiteltu enemmän ihan erikseen.

Leirillä tehtiin perjantaina kaksi jälkeä, lauantaina kaksi ja sunnuntaina yksi. Aikaa olisi ollut ehkä yhteen tai kahteen lyhyeen jälkeen enemmän, mutta Urhon paukut meni noihin ihan totaalisesti.

iltaruokailija

Ekan leiripäivän jälkeen ei tämän kauemmas jaksanut iltaruokakupilta siirtyä.

Ensimmäisenä kouluttajamme (joka oli aivan huippu!) halusi nähdä missä mennään, joten tein sellaisen jäljen kuin viimeisimmällä omalla treenikerralla. Siinä jäljellä  (ehkä 60m 4 kepillä) sitten todettiin, että Urho ei oikeastaan jäljestä, vaan se etsii epämääräisesti keppejä, jotka se kyllä osasi ilmaista kun niille päätyy. Toisekseen, Urho ainakin tässä vaiheessa paineistui jäljestämisestä aika paljonkin.

Loput 4 jälkeä mentiin ajatuksella, että painotetaan jäljestystä keppien sijaan. Jäljet olivat suoria, reiluja satametrisiä, 3-4 kepillä, joilla rasiassa ruokaa, paitsi viimeisellä kepillä oli lelu. Viimeisellä jäljellä lopussa taisi olla pelkkä lelu eikä keppiä ollenkaan. Tässä jotain ajatuksia, joita omat treenit ja leiri yleisesti herättivät:

  • Mitä pidemmillä väleillä kepit olivat, sitä paremmin Urho jäljesti
  • Urho paineistui välillä kovastikin, joten sen tarvitsee kepeillä saada purkaa se jotenkin. Ratkaisuna silittelyä yms rauhallista menoa niin kauan, että Urho jatkaa itse jäljestämistä. Ei käskyjä, ei patistelua! Jäljen lopuksi leikkiä, juoksua, silittelyä, syömistä, mitä Urho milloinkin kaipaa.
  • Viimeinen 3 h vanha jälki sujui parhaiten ja nenä pysyi maassa hienosti. Kovin tuoreet jäljet voidaan unohtaa.
  • Vaikeissa paikoissa Urho ei ensimmäisellä kerralla meinaa uskoa itseensä ja saattaa lopettaa yrittämisen kokonaan. Kannustukseksi saattoi riittää yksi eteenpäin otettu askel.
  • Kun jokin ongelma (esim. ojan ylitys, paha risukko) on kertaalleen ratkaistu, se on Urholle seuraavalla kerralla mukava haaste, eikä erityistä kannustusta tarvita.
  • Urho ilmaisi keppien lisäksi myös esineitä (lelu, taskusta tipahtanut kreppi..)
  • Urho jaksoi väsyneenäkin yllättävän hyvin tehdä hommia. Väsymys näkyy sitten muutoin, se ei esim. jaksa leikkiä tai vetää herkemmin herneen nenään.
  • Välillä jäljestäminen itsessään palkkasi paremmin kuin mikään muu. Pari kertaa Urho siis porhalsi suoraan keppien ja ruokapurkkien yli. Kerran myös loppupalkan yli :D miksi pysähtyä jos on hyvä jälkiflow?
  • Ei pidä liian kauaksi aikaa jäädä junnaamaan samoja juttuja. Tässä on varmaan kämmätty Vienon kanssa, eli tehty sitä samanlaista jälkeä samoilla jutuilla liian kauan. Rohkeasti voisi siis kokeilla pidempää jälkeä, vanhempaa jälkeä, eri alustojen ylityksiä jne.
  • jälkien merkkaamisesta ja kaikenlaisesta helpottamisesta voidaan/pitää luopua. Parempi opetella vain lukemaan koiraa. Helpommin sanottu kuin tehty, mutta kyllähän se merkkien kyttääminen kieltämättä vie huomiota siitä mitä koira tekee.
  • Snautserit on niiiin huippuja tyyppejä

Kaiken kaikkiaan leiri oli aivan tajuttoman innostava, enkä tähän edes osaa tai varmasti muistakaan kaikkea oleellista kirjata. Toteanpa vain, että onneksi päästiin mukaan! Oli kiva tutustua uusiin snautseristeihin ja tavata vanhoja tuttuja. Ryhmässämme lähes kaikki koirat olivat teinejä, joten oli hauska nähdä useampia Urhon ikätovereita työn touhussa. Ja on se muutenkin niin mukavaa olla välillä myös harrastuskuvioissa ihan vain snautseriväellä. Suurkiitokset vielä leirin järjestäjille, kouluttajalle ja muille leiriläisille! Ensi vuonna toivottavasti uudestaan :)

Erkkari 2016

Toissa viikolla oli snautsereiden erikoisnäyttely Virroilla, jonne suuntasimme koko lauman voimin. Paikkana oli Marttisten leirikeskus, joka kyllä tarjosi erinomaiset puitteet koiratouhuihin :) Ainoa miinus oli meidän huoneen järkyttävän kuuma ilma. Huoneen ainoa avattava ikkuna oli samalla hätäpoistumistie, joten siinä ei ollut hyttysverkkoa, ja lisäksi ikkunasta olisi noheva snautseri hypännyt suoraan terassin katolle. Eipä sitten pidetty ikkunaa auki..! :)  Kiva oli pitkästä aikaa olla snautseritapahtumassa mukana, edellisestä (ja tätä ennen ainoasta) erkkarista oli jo kolme vuotta aikaa ja leireilläkään ei viime vuonna käyty. Snautseriväki on kerrassaan mukavaa ja on kiva nähdä paljon rodun edustajia vauvasta vaariin :)

Perjantai-ilta vietettiin mitenkäs muutoin kuin snautsereista jutellen ja paikkaan tutustuen. Lauantaina aamu alkoi aikaisella aamulenkillä ja klo 7 jälkeen suuntasimme jo kehien laidalle kehien startatessa klo 9. Pennut tuomaroi ukrainalainen erikoistuomari Galyna Kalinichenko. Urospentuja oli neljä, Urho kera kahden veljensä sekä yksi muu pentu. Ihme kyllä kaikki ne edeltävän näyttelytreenit vissiin auttoivat, ja Urho jaksoi esiintyä tosi kivasti. Arvostelukin oli sen mukainen:

”Good sized + balanced young male. Perspective head. Enough angulation in front, good angulation behind. Strong bone. Good topline. Very good set tail. Perfect coat. Excellent behaviour. Good presentation. Very promising.”

Urho siis PEN1/KP ja ROP-pentu. Eipä paljoa paremmin olisi voinut viimeinen pentuluokan näyttely mennä! Jos omassa luokassa kaikki menikin hienosti, niin ROP-pentua valitessa Urholta vähän loppui jo huumori, se olisi paljon mieluummin hypellyt ihanan tyttösnakun perään kuin esiintynyt ;)

Uerkkari

Urho arvosteltavana. (Kuva: Esa Jauhiainen)

Vieno oli jättisuuressa valionarttujen luokassa, valioita oli peräti 22! Tuomari Anja Nykopp hämmästeli ja kiitteli, ettei yhtä suurta valioluokkaa ole arvostellut koskaan aiemmin. Vieno oli vähän nuupahtanut lämpimästä kelistä (huono omistaja ei muistanut viilennysmantteleita tai sitä kuinka Vieno ei kestä lämmintä..) mutta jaksoi kuitenkin esiintyä ihan mukavasti. Arvostelu oli Vienonkin osalta hieno, aina nuo erikoistuomareiden arvostelut jaksavat lämmittää mieltä :) Tulos VAL ERI. Miinusta tuli ainoastaan etujalkojen karvan pehmeydestä ja välillä vähän pyöristyvästä selästä. Siihenkin on tällä hetkellä syynsä, mistä kohta lisää..

vieno_erkkari

Vieno <3 (Kuva: Esa Jauhiainen)

Pitkän päivän päätteeksi päästiin Urhon kanssa noutamaan parhaan p&s-pennun kiertopalkinto ja juoksemaan suureen kehään parhaan mustan pennun kanssa, joka valittiin tänään BIS1-pennuksi Urhon ollessa BIS2-pentu. Hieno kokemus pienen miehen kanssa :)

Oli kyllä huippu päivä, ja vaikka se upeaa onkin jos oma koira menestyy, niin parasta oli kuitenkin viettää kivaa päivää hyvässä seurassa, kauniissa kelissä, hienossa paikassa :) Ihan parasta oli myös tutustua paremmin Urhon veljiin. Mainioita tyyppejä :) Veljeksetkin tulivat vielä hyvin juttuun keskenään, vuoden päästä voi olla jo eri meno ;)

Vieno tosiaan kävi ennen erkkaria fyssarilla, kun epäilys oli että ”jossain on jotain”. Paljastuikin siinä sitten, että vasen takajalka on umpijumissa, mikä ilmeisesti johtuu taas lannerangan jumiutuneista lihaksista. Vatsalihaksista ja syvistä lihaksistakin tuli sanomista. Se kaikki yhdessä vetää lannetta sitten välillä pyöreäksi, etenkin liikkeessä. Onneksi nämä kaikki ovat lihasperäisiä juttuja, joten saamillamme jumppa- ja venyttelyohjeilla saadaan varmasti pian parannusta aikaiseksi :) Syksylle yritän saada ajan vielä osteopaattiselle hierojalle, niin rangassa mahdollisesti olevia lukkoja saadaan auki.

Metsien sankarit

Säälittävää kyllä, mutta päästiin vasta tällä viikolla ekoja kertoja jälkihommiin ihan metsään asti. Urhon kanssa on tosiaan harjoiteltu keppien ilmaisua omassa pihapiirissä, ja teoriassa se homman hoksasi, vaan käytännössä tahtoi mennä keppien saalistamiseksi ja syömiseksi :D Epäilin siis että ei siitä metsässäkään välttämättä mitään tule. No, vähän voisi olla enemmän luottoa omaan koiraan.. tein Urholle 4 minijälkeä, joista jokainen päättyi keppiin. Ensimmäinen oli ehkä 1,5 metriä ja viimeinen 5-6 metriä, muut siltä väliltä. Eipä näkynyt metsässä ongelmia ei. Urho oli niin liekeissä, että hyvä kun sain pideltyä sitä sen lyhyen jälkipätkän ajan. Ja voi sitä nuuskutusta ja turhautunutta tuhinaa, kun jäljet loppuikin niin lyhyeen! :D Kepitkin se ilmaisi, kun en vain päästänyt etenemään mihinkään. Aina jaksan ihmetellä, että miten nuo nenähommat on niin luontaisia koiralle. Lähinnä siis sitä, että eihän me näitä oltu ikinä tehty, ja silti Urholle oli ihan selvää, että minun jälkiä tässä lähdetään menemään ja vielä tuntui olevan ihan älyttömän kivaakin.

Vieno teki samana iltana oman ekan jälkensä sitten elokuun puolivälin. Mittaa oli 130 metriä, kulmia 2 ja keppejä taisi olla neljä. Maasto oli tosi helppoa, eli ajatuksena vain tämmöinen hommien mieleenpalauttelu. Vienokin oli heti autolta lähdettäessä sitä mieltä, että jälkihommiin on tultu, eikä se tainnut nostaa nenää maasta kertaakaan sillä välillä kun käveltiin autolta jäljen alkuun :) Se yritti myös kovasti mennä sinne, missä Urhon minijäljet oli sijainneet. Itse jälki meni aika kivasti, pientä haahuilua oli, ja yhden kepin vierestä posotteli menemään niin vauhdilla ettei tainnut ehtiä huomata sitä lainkaan. Kolme ilmaisua oli kuitenkin tosi hyviä näin pitkän tauon jälkeen :) Intoakin piisasi, mikä on aina se tärkein asia. Ja tietenkin piti päästä hiekkakasan päälle taas kiipeilemään jäljestämisen jälkeen…

Juhannusaattona käytiin uudemman kerran jäljellä ja nyt tein Urhollekin pidemmän suoran, kun tuntui että ne minijäljet vain turhauttivat. Miekkonen lähti taas hirveällä draivilla eteenpäin ja ekan kepin tullessa kohdalle pötkähti samoin tein maahan! Upeeta :) Senkin jälkeen itse jäljestäminen meni hienosti, mutta loppupuolella tuli vähän liikaa haastetta, kun läheisen talon koirat alkoivat rähisemään jollekin. Urhoa alkoi epäilyttämään sen verran, että jälki vähän unohtui. Ilman sitä lisähaastetta olisi varmaan posotellut loppuun asti täyttä vauhtia :) Saatiin kuitenkin sinne loppuun vielä ilmaisu ja suht koht ok lopetus. Yksi keppi jäi välille. Vienolla oli suht koht samanlainen jälki kuin viimeksi, mutta nyt minä en tallannut sitä. Taas paljastui karu totuus siitä, miten paljon yritän ohjailla Vienoa ja epäilen sen jäljestystä. Ei hyvä ei. Vieno sen sijaan teki oikein pätevästi hommia. Pari kertaa se hukkasi jäljen, mutta hienosti etsi sen ja jatkoi hommia. Kepeistä yksi jäi, taas sellaisessa vaiheessa että neiti paineli täyttä vauhtia menemään. Muutoin tästä tosiaan tuli lähinnä ohjaajalle sanomista, koirahan kyllä osaa vaikka harjoitusta sekin kaipaa. Nyt kun on ei ole tehty jälkeä, niin huomaa taas sen Vienon hakutaustan, eli se mieluusti nostaa jäljen hukatessaan nenän maasta ja etsii ilmavainulla seuraavaa keppiä. Käyhän se niinkin :)

Jälkijuttujen lisäksi oli normaalit hallitreenit (Urholle tokoa, Vienolle aksaa), Elsa noseworkkeili, Elsa ja Vieno kävivät lenkillä labbisseurassa, kaikki kolme mökkeilivät, Urho ja Vieno uivat (Urho paljon, Vieno vähän, Elsa tarkkaili tilannetta rannalta), Vieno kävi juoksemassa ja Elsa vahti juhannusgrillauksen onnistumista (hyvää oli).

elsukka

Grillivahti työssään.

 

Kaikenlaista

Urhon häiriönsietokyky on nyt murrosiän myötä melko lähellä nollaa tai hetkittäin jopa miinuksen puolella, joten varsinainen treeni tehdään täysin häiriöttömässä tutussa paikassa. Muuten ei nyt pysty eikä kykene nuori mies mihinkään, koska MAAILMA ja TYTÖT ja MÖRÖT ja KAIKKI. Viime viikolla tapahtunutta..

Maanantaina oli Urhon hihnakurssin viimeinen kerta. Täällä huomasi hyvin tuon häiriönsiedon häviämisen. Ensin harjoiteltiin vähän omissa oloissamme, ja hienosti sujui. Urho pysyi nätisti lähellä, palkkautui hyvin ja näin päin pois. Toisten koirien kanssa ei enää onnistunutkaan. Sijaistoimintoja ilmeni ja syöminen vaikeutui. Urho autoon ja plan b mietintään. Otettiinkin sitten pelkässä ihmishäiriössä yhdessä kulkemista, että saatiin onnistumisia.

Tiistaina lähdettiin hengailemaan Jattilan lähelle siksi aikaa kun Vienolla oli aksatreenit. Meidän oli tarkoitus treenata näyttelyhommia, mutta menikin sitten skeittaajiin totutteluun ja yleiseen säätöön. Skeittarit oli alkuun tosi pahoja, huutoa, ääntä, liikettä, kolinaa.. Siihen päälle vähän vieraita koiria, ja ei ollut helppoa ei. Se liike on siinä pahinta, Urhoa turhauttaa tosi paljon kun ei pääse mukaan tai jahtaamaan, mikä nyt sillä hetkellä oliskaan mieluisinta. Onneksi Urho siitä asettui ja päästiin tekemään myös kohdetyöskentelyä häiriössä. Aiemminhan vastaava ei olisi ollut mikään ongelma, mutta näillä nyt mennään. Vienon treenien jälkeen Urho jäi kotiin, Elsa hyppäsi kyytiin, ja mentiin tyttöjen kanssa pidemmälle lenkille kera kaverin ja labbiksensa. Ihme kyllä koirien ohittaminen sujui ihan mallikkaasti, kun oltiin vieraassa paikassa, ja tytöt oli muutenkin tosi nätisti.

Keskiviikkona treenattiin näyttelyhommia snautseriseurassa. 1,5 tuntia siellä säädettiin ja melkoista sekoilua oli. Hitusen on vielä harjoittelemista..

pihalla

Aamukyttääjä 8kk.

Torstaina saatiin Urhon kanssa hyvät aamutreenit aikaiseksi hallilla. Harjoiteltiin seuraamista, luoksetuloa, perusasentoja molemmin puolin sekä liikkeestä seisomista. Toistojen määrän pidän mahdollisimman alhaisena, ja yritän pitää pääpainon edelleen leikkimisessä. Ilmeisesti leikin ja tekemisen suhde on pysynyt suht oikeana, koska Urho on jo hallin pihalla ihan täpinöissään, ja hallissakin into pysyy korkealla :) Oikealla puolella seuraamiseen pitäisi panostaa, koska ihan huomaamatta tulee taas tehtyä vain vasemmalla, ja tarkoituksena olisi kuitenkin välttää toispuoleisuus.

WP_20160616_003

Teippipää treenaamassa.

Illalla oli Vienon kanssa tokotreenit. Aluksi tehtiin ihan kohdetyöskentelyä ja vähän perusasentoa. Seuraamistakin otettiin silloin, kun intoa tuntui riittävän. Olisiko tehty muutama 3-5 askeleen pätkä, eli ei mitään isompaa. Tärkeimpänä oli kuitenkin kohteen kiertämisen opettelu operantisti. Omin nokkinemme sitä on yritetty opetella, mutta Vienolla ei ole lamppu syttynyt. Nyt ei vaadittu kuin muutama toisto naksun kera, niin alkoi sujumaan. Koroketta tosin ei kyennyt kiertämään, koska koroketyöskentelyhän on ihanaa ja voittaa kiertämisen sata nolla :) Etäisyyttä sain ehkä metrin verran. Tämä nyt harjoitteluun, koska sitä tarvitaan jos joskus päästään tokokokeisiin ja aksassa tietenkin myös.

Perjantaina kävin likkojen kanssa harjoittelemassa yhteisohituksia, koska nehän on välillä melkoinen kauhukaksikko. Ei ongelmaa, koska oltiin taas vieraassa paikassa. Yhdessä kohdin Vieno paineistui ja sanoi muutaman kerran kimeästi räyh, mutta tasoittui kuitenkin nopeasti. Tytöt toimivat kuulemma hyvin yhdessä ja minun kanssa, mutta saatiin kuitenkin vinkkejä miten helpottaa tilannetta ja ennen kaikkea selkeyttää. Perjantaina yritettiin lisäksi mennä Urhon kanssa pentujen leikkitunnille. Yritettiin. Tai mentiinhän me. Muilla ei vain ollut sinne asiaa, koska Urhon halli?! Voi jestas :D Jäi sitten leikkimiset väliin meidän osalta.

Lauantaina oli aivot narikkaan -päivä, eli koirat saivat juosta mökillä niin paljon kuin huvitti.  Urhokin rohkeni järveen, mutta uiminen jäi vielä. Ihan hyvä niin, sen verran kiinnostuneena se nimittäin tarkkaili vähän kauempana olleita lokkeja.. Illalla olikin hyvin rauhallinen snautserijaosto. Sunnuntaina kävin seuraamassa Laukaassa hakukokeen tottisosuudet. Oli kyllä mielenkiintoista, ja hyviä vinkkejä tuli omaankin treenaamiseen ihan muita katselemalla ja tuomarin palautteita kuuntelemalla. Iltapäivällä Vieno kävi aksaamassa kaksi treenipätkää, teemana hyppytekniikka, A, puomi ja kepit. Toisessa setissä vähän kiertämistäkin, siihen saatiin lisää etäisyyttä ja onnistui molemmin puolin. Elsa kävi hömppäaksaamassa Vienon treenipätkien välissä, ja kivaa oli :)